Niin kuin kaikki mut hyvin tuntevat tietää, mä saan aina sohvalla suikalelihaa.  Se on niinku mun herkkuhetki, enkä mä sitä lihaa muualla haluu syödäkään.  Nykyisin toi mun pikkuveikka Leevi tietää kans, ett kun pussi rapisee ja äiti menee sohvalle, on tiedossa namia.  Siis mulle namia.  Mutta Leevi tulee siihen sohvan viereen tikkana kattomaan, ett saiskos sekin.  Mä niinku katon sitä välillä, ett kuules poju, tää on vaan mulle!  Mutt ei äiti sitt raaski olla antamatta pari palasta Leevillekin kun seki tykkää siit lihasta aikastes paljo.

Mä ihmettelen joskus tota mun äitii.  Se nauraa mulle ja Leeville ihan ihme syistä välillä.  Niinku nyt esimerkiks jos me pestään itteemme ja sitt jäädään kesken pesun vähä miettimään maailman menoo.  Mitä nauramista siinä muka on?  Mehän ollaan fiksuja ja me mietitään paljo kaikkii erilaisii asioita.  Silloin sitä voi unohtuu kaikenlaisiin asentoihin.  Eiks niin.