Mua vähä mietityttää nyt.  Kun äiti ja isi molemmat sanoi mua vähän aikaa sitten tuhmaks pojaks.  Ei kehuneet ollenkaan.  Mä oon siis hämmästynny.

Enkä mä tehny mitään muuta ku että heti, kun äiti mut aamulla päästi ulos, samantein tulin takas sisälle ja toin suussani yhen linnun sisälle.  Äiti oli viel kaiken lisäks vasta laittamassa aamukahvia ja isi oli viel sängyssä, joten kumpikaan ei mitään huomannu.  Mutta sitten se tipu alko rääkyy ja kumpaankin tuli kummasti vauhtia.  Isi tökki mua pois makkarista ja äiti yritti alkaa taas taluttaa mua ulos.  Mutta se lintu oli sen verran iso, että se pääs mun otteesta!  Siitäpä riemu alko mulle, kun mä jahtasin sitä ympäri olkkarii ja äiti kiljuu kurkku suorana.  Höyheniä oli joka paikka täys!  Sitten se tipu meni tonne verhojen taa ja isi tuli vetää noi ötökkäverkot tosta oven eestä veke.  Äiti heilutteli verhoja ja se lintu lähti taas lentoon, mutta nyt se sitten hiffas lentää ovesta ulos.  Minä perässä.  Lintu rääkyy ja lentää ja minä edelleen perässä.  Hitsi, se pääs karkuun!  Pahuksen pahus.

Äiti joutu ottaa imurin, kun niit höyhenii oli niin paljo.  Ja jotenkin mä olin saanu pureksittuu sitä tipua, kun siltä oli tullu verta - ja äitin verhoihin!  Se kiros ku mettäläinen ja sitt mä olinki se tuhma poika.  Hmph.  Omast mielest mä olin Erittäin Hyvä Poika.  Mä en vähään aikaan viittiny tulla sisälle olleskaan.  Kun ei kerta kehuja herunu niin ku yleensä.

Päivän kissamiete:

Minä olen pieni namupala,
joka sulattaa sinun sydämesi.

   - Kisu viaton -