Tässä ollaan vietelty ihan rauhallisesti viikonloppua.  En ole yrityksistäni huolimatta saanut yhtään hiiruloo tassuihini.  Oon saanu olla öitä ulkona, mutta viime yö oli poikkeus.  Mut otettiin sisälle.  Enkä ees pannu sitä yhtään pahakseni, oli kiva nukkuu äitin ja isin kans.

Tänään äiti heräs aika aikasin, joten minä heräsin sit tietty kans ja pääsin heti ulos.  Koska siis olen jo ollut aika kauan ulkona, mun mieleni alkoi tekemään suikalelihaa.  Ilmoitin asiasta äitille kovaäänisesti.  Sekä pihalla että sisällä.  Vastaukseksi tuli vain, että en saa huutaa tähän aikaan niin kovaa.  Ja että suikaleliha on vasta sulamassa.  Jaha.  Oliskos ollut liikaa vaadittu, että se pussukka oltais laitettu yöks jääkappiin, jotta mulle olis voinut heti antaa sitä, kun mieleni tekee?  Ilmeisesti.  Eli nyt sitten vaan siliteltiin ja pussattiin ja kehuttiin hyväks pojaks.  Se ei korvaa suikalelihaa.  Mutta minkäs teet, mun on taaskin vaan kiltisti odotettava.  Ei voi mitään.  Mutta ei sitten tarttis tulla sanomaan, että mä huudan.  Äitin vika, että huudan, kun en kerran saa haluamaani heti.