Mun isi oli eilen kaameen harmissaan.  Sitä otti hirmusesti päähän se, ettei se ollu ostanu mulle mitään.  Kun eilen, 20.7, oli kulunut tasan 10 vuotta siitä, kun se eka kerran näki mut (ja äiti tietty kans).  Se oli kyl muistanu sen päivemmällä, mutt sitt taas unohtannu ja sitt taas muisti kun tuli töistä kotiin ja näki mut :).  Se pahoitteli koko illan mulle, ett anteeks isin oma poika, kun isi ei tuonu sulle mitään.  Se sano, ett se rakastaa mua paljosti ja hali mua kauheesti koko illan, aina kun mä kävin sisällä.  Mä jo sanoin sille, ett nou hätä, onhan mulla tota kamaa.  Ja viittiks lopettaa ton lääppimisen, johan Leeviki alkaa ihmettelee, ett oonksmä joku lälly, kun koko ajan paijataan.  Jos nyt jotain haluut antaa, niin en panis pahitteeks parista ekstrapalasta suikalelihaa.  Sitä ei kyl tullu.  Äitiki oli päivällä töissä miettiny kun se joutu johkii papereihin laittaa päivämäärän, ett miks tää 20.7. tuntuu joteski tutulle.  Mutt ei se tajunnu ku vast sitten, kun isi sano.  Sitt ne muisteli sitä mun ensitapaamista, kun mä Karpon kans tulin tohon mun pihalle ekaa kertaa.  Sillon mä olin aika pieni vielä.  No, en mä jaksa semmosii muistella, nyt mä oon jo miäs.

Kiva kuiteski kun on viikonloppu.  Mä hengailen ton pikkuveikan kaa, ollaan ulkona ja ollaan sisällä.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Mun Hipsuhiirulomatto kelpaa Leevillekin