Nyt kun tota lunta tuli ja sitä on vieläki pikkasen, mulla rupes taas ajatukset pyörii päässä.  Sitä vaan, että kohta on aika kirjottaa sille Joulupukille.  Vaikken mä enää taida uskoo koko jäbään.  Se ei oo ikuna tuonu mulle niit juttui, mitä mä oikeesti oisin halunnu.  Onkse nyt niin vaikeeta tuoda hiiren kolosta pelästyttämiskonetta tai akvaariota tai hiiriterraariota.  Viime vuonna mä kirjotin sille 3.12. ja pyysin muun muassa noita, mutt arvatkaa vaan sainko!  Yhen hikisen leikkihiiren mä sain.  Noo, sain mä sitt semmosii, mitä mä en toivonnu, niinku sen teltan ja Kaaleppi-apinan.  Mutt miks sille pitää kirjottaa ja toivoo, jos se sitt kuiteski ite päättää mitä se tuo.  Emmätajuu.  Mutt äiti on sanonu, että kandee mun kirjottaa sille, ei sitä koskaan tiedä, vaikk onnaiski.  Ja minen kyllä usko.  Sehän on niin vanhaki.  Jos kerta äitiki unohtaa vaiks mitä, niin mites tommonen vanha ukko vois kaikkien toiveet muistaa.  Tai onhan sillä kuulemma niit tonttuja, mutt eiks neki oo jo aika vanhoja?

Sitä mä oon kans aikasemmin jo epäilly, ett miten se muka niitten porojen kans pääsis yhen yön aikana viemään kaikille maailman karvatassuille ja ihmisille lahjoja.  Mä en usko siihen Rudolfiin, että se sais ne muut porot menee niin kovaa, vaiks ois mimmonen nenä.  Jos semmosii poroja ois, miksei äiti ja isiki ostais sitt semmosta.  Äitinkään ei tarttis valittaa talvisin, että on niin liukasta kävellä ja pitää varoa, lentäis vaan Rudolfilla sekunnissa töihin ja takas.  Aika uskomaton juttu mun aivoilla käsitettäväks.

Mutt emmä uskalla enempää kertoo näis epäilyksistäni, koska sitt kuitenkin vähä pelottaa, jos se gubbe näkee tän, se suuttuu ja ei tuo mitään!  Semmostakin on kuulemma jollekin kissalle sattunnu, sano äiti.  Ja kai mä nyt sentäs äitiin voin luottaa!

Taidan mä sitt kuiteski alkaa miettii mitä mä tänä vuonna haluisin.  Jos vaikka edes jonkun semmosen sais, mitä on toivonnu.  Huoh.