No nyt mä näin sen koirulin!  Se oli äsken pihalla ja mä olin tietty kans pihalla.  Sitt se tuli tohon aidan viereen kurkkimaan mua!  Se oli ältsin iso!  Sen jalatki oli ainaski yhtä pitkät ku mitä mä oon kokonaan pitkä.  Mua se ei kyl pelottannu yhtään.  Mä lähin ihan matalana tost terassin poikki sitä kohti.  Silloin sitt äiti taas huomas mut ja tuli kans ulos.  Äiti jotain selitteli, ett älä mee sinne, onko siellä koiruli onko?  No eksä ny nää!  Tossahan se toljottaa mua.  Äiti silitteli mua ja sano, ett tuu pois, antaa koiran olla, se on omalla pihalla.  Silloin mä aloin murisee!  Vetäsin oikein kunnon syvällä rintaäänellä muuurrrrr monta kertaa.  Sitt mä vähä mourusin.  No se väärärotunen alko haukkuu.  Sitä kai pelotti meikäläinen niin paljo, ett piti alkaa huutaa omaa mamii apuun.  Sen mami tuliki sitt sanoo sille, ett sen pitää olla hiljaa ja sitte se käski sen sisälle ja laitto oven kiinni.

HAH!  Mähän sanoin!  Kyll mä yhdet koirulit hoitelen.  Leevi kans taas yritti tulla verkkoaidan läpi omalta puoleltaan vähä näyttää sille, mutt ei se tälläkään kertaa päässy.  Joku kerta ku Leevi on mun luona ja se otus tulee ulos, me kyl näytetään sille oikein urakalla, ett ketkä tääll määrää!  Vaiks johan se pelästy meikäläistäki niin, ett saas nähä uskaltaako se enää ees pihalle tulla :).