Voi voi sentään, kun taas jouduin auttamaan äitiä tossa nurmikon ajamisessa.  Kasvaapas se nyt vauhdilla.  No, oikeesti äitihän sitä konetta työnsi, mutta mä olin hengessä mukana. Paitsi sillon, kun se kone tuli liian lähelle mua. Sit mun oli pakko juosta rappusille.  Onneks äiti taas jätti mulle muutamaan kohtaan pitempiä korsia, että mä saan niitä pureskella kun mieli tekee.

Nyt on ollu pikkasen hiljasempaa noitten lentävien paistien kanssa.  Onkohan niitten linturumpu kumissu, että tääl pihalla vaanii mestarisaalistaja.  Mut osaan mä olla ovela.  Mä oon ihan hissukseen tuol marjapensaitten alla, nii ei ne huomaa mua.

Nyt alkaaki taas viikonlopun vietto.  Äiti ainaskii on mun kans päivälläkin.  Me voitais vaiks keksii sit jotain jänskää.  Niinku esmerkiks kurkistettais noihin sokkelin koloihin, luuraaks siellä hiiruloita, hih.  Mut mä luulen, ett se ei oo äitin mielest jänskää.  Sill on vähä kummallinen toi huumorintaju.

Mut nyt mä meen passiin tonne pihalle.  Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua kamut!