Mua huijataan ihan jatkuvasti. Mä en kyl ala.  No kun mun tarttee jostain kumman syystä ottaa joka kolmas päivä astmalääkettä ja se on ihan älyttömän kamalan makusta ja en sitten millään haluis sitä ottaa.  Mä lähen aina kauas veke kun kuulen, että äiti laittaa sitä mulle.  Tänäänki mä kuulin sen tonne ulos asti ja päätin, että en varmalla tuu sisälle, en varmalla!  Mutta kun mä olin nukkunu toss tuolilla pari tuntii, emmä tietenkään muistanu sitä lääkehommaa ja tulin ilosena sisälle.  Pah.  Äiti heti koppas mut syliin ja sillon mä jo tiesin, että nyt mennään taas sohvalle ja ängetään kaikenmaailman ruiskuja mun suuhun.  Yäk.  Vaikka äiti pitää mua ihan nätisti ja nätisti antaa, silti mä en tykkää yhtään.  Enkä mäkään sitt viitti paljo hanttiin laittaa kun oon jo äitin sylkyssä.  Kun lääke on annettu mun on ihan pakko lähtee juoksee ympäriinsä häntä pystyssä.  Sekös hymyilyttää noita ihmisiä, jotka asuu mun kanssa.  Pah taas.  Ainoo hyvä puoli on, että nyt ei tartte pariin päivään taas nieleskellä niitä liemiä.  Onneks.

Päivän kissamiete:

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, asutpa
prinsessan palatsissa tai köyhän, vanhan
rouvan pienessä kellarissa.  Kaikkia heitä
pitää kohdella aivan samalla tavalla -
huomattavasti ylenkatsoen.

   - Vincent Mogg -