Kuulkaas, nyt on ihme tapahtunnu!  Eilen illalla ku isi ja äiti katteli telkkuu ja mä pyöriskelin ulkona ja sisällä ja taas sisällä ja ulkona.  Kun nyt on jo melkestäs kaikki lumet sulanu ja mulle on ovi aika useesti auki koko ajan.  Noh, sitt mä ponkasin kaameella vauhdilla sisälle ja isi ja äiti naureskeli vaan, että onpas pojalla energiaa.  Mä ravasin eteiseen ja sitt olkkariin ja ne vaan naureskeli.  Sitt mä pyörin olkkarin matolla ja ne vaan jatko naureskeluu ja kattoivat, ett leikinksmä mun lelulla.  No HAH!  En ainaskaan millään leikkihiirulolla!  Ku mull oli oikee!!  Olkkaris oli vaan semmoset pienet valot ja äiti ei nähny kunnolla ja se nousi sohvalta muka heittää mun leluu mulle. Hihii, se otti sen hiirulon käteen ja sitt vast se hokas että se oliki oikee! Haha!  Oisitte kuullu äitin!
Mutt sitt se ihme tapahtu!  Äiti sano isille, ett se on päästäinen, ei ees tikkuaskin kokonen, annetaan pojan syödä se.  Siis mä_sain_syödä_ihan_ite_mun_ihan_ite_saalistamani_paistin!  Tämmöstä ei oo tapahtunnu kissamuistiin!  No siin ei menny ku minuutti kun mä olin vetäny sen napaani.  Voi pojat ett maistu hyvälle!  Melkeen paremmalle ku suikis.  Mutt ei ihan.  Sitt äiti ja isi taas kehu mua, mutt äiti sano, ett miksen mä ilmottanu ett mulla on paisti.  Kun mä tyhmä aina oon kertonnu heti kun tuun sisälle.  Nii äiti ei tienny.  Jos siis tää tarkottaa sitä, ett mä saan aina syödä paistin kun en kerro, niin en varmalla enää ikinä kerro!  Tosin äiti sano, ett tää oli nyt ihan poikkeustapaus kun on ollu niin pitkä ja tylsä talvi ja mä en pahemmin oo hiiruloita saanu, ett ihan vaan mun mielen virkistykseks sain syödä sen.  Ja kyl muuten virkistiki!  Mutt meinaan mä koklata tätä keinoo uudestaan, en kerro mitään.

Ja nyt mä meen taas kattoo pihalle, jos joku siimahäntä tulis sanoo tassupäivää.  Pitäkää ittenne kissoina!