Mull on ollu sen verran kiirusta, etten ole ehtinyt ees vastata haasteisiin. Mutt nyt mä aattelin sen tehä.  Enstekskii Taavi ja tytöt on muistannu mua tällasella hianolla prenikalla!  Kiitos kovasti!

Ja sitten Elvis on haastannu mut kertoo mun viidestä omituisuudesta.  Hmm, emmä mitään omituinen oo, ainaskaan omasta mielestäni.  Äitin mielestä kyl joskus :)  Kaameen vaikee keksii, mutt yritetään nyt jotain.

1. Mull on se stressipahvilaatikko, jota mä aina pureskelen, kun mua ahistaa joku.  Niinku nyt esmerkiks, ett äitillä on taas dementiakohtaus ja se ei oo muistannu ottaa pakkasesta sulamaan mulle suikalelihaa ja sitt sitä saa oottaa ihan älyttömän kauan, ennenku saa syödäkseen. Tai jos ei pääse ulos silloin ku haluttaa.

2. Mä oon muka omituinen, kun mulla on kaameesti aina asiaa ja mä tiätty sanon asiani kuuluvalla äänellä, MOOOOUUUU.  Äitin mielestä mä huudan koko ajan, mutt mähän vaan juttelen!  Jos äiti tajuis vähemmällä, ei tarttis huutaa. Eikä se kyll aina siltikään tajuu.

3. Mä ilmotan aina sillä kuuluvalla äänelläni kun mä oon käyny hiekkalaatikolla, ett saa mennä korjaamaan!  Onneks äiti on oppinu tän ja menee sitt aina heti.  Mä en voi sietää, jos mun hiekkiksellä on joku kasa jo valmiina kun meen sinne uudestaan. 

4. Sitt mä tykkään kauheesti kaikist mausteista.  Tääki on äitin mielestä omituista, ei mun.  Mä voisin vetästä chilikeittoo ja vaiks mitä.  Mutku mä en saa, höh.  Joskus kun äiti avaa oviilipurkin mä oon viivana tiskipöydällä.  Sitt mä saan sitä lientä yhden teelusikallisen verran ja voi että on namia!  Mä voisin kyll syödä enempiki.  Kerran mä vetelin pikku tipan kanttarellikastiketta sipuleineen päivineen.  Hernekeittoki on hyvää.  Mutt jukurtti on kaameeta!  Kaikkee mä kuiteski aina haluun maistaa.  Mutt vegetaristi mä en oo, en tykkää salaatista, kurkusta, paprikasta ja sen semmosesta.  Mutt mähän oonki suurriistan saalistaja, ei semmoset mitään ruohoja syö vaan niitä ruohon syöjiä :)

5. Mä tuun kuulemma aina hulluks kun äiti laittaa mulle seitä mikrossa.  Siis mähän en myönnä.  Mä siis tykkään seistä, mutten raakana, vaan se pitää aina kypsentää mikrossa.  Mä en voi sille mitään, ett siit lähtee niiiiin ihana tuoksu!  Mä huudan ja halin äitii, kehrään ja pyörin ja hyörin kun mä ootan, ett äiti on puhaltannu popan pois siit kalasta.  Se kestää aina mun mielestä liian kauan.  Mä melkeen aina revin sen lautasen äitin käsistä, mä seison tiskipöydällä ja kiipeen äidin käsivartta pitkin, että anna jo anna jo!  Sitt mä hyppään lattialle ja yritän sieltä saada sen lautasen vihdoinkin.  Ja sit ku mä saan, mä syön vaan vähän, hih.  Mutt mä nääs säästän ja syön sitä sitte pikkuhiljaa.

Siis eihän mulla mitään omituisuuksia oo, eihän?  Mähän oon ihan tavallinen - tai no - ekstrahyvä kissa!

Kivaa viikonloppua kaikille kamuille!