Huhhuh!  Onneks se on ohi!  Kaiken lisäks mua taas huijattiin, höh.  Isi lähti ekana ulos muka muuten vaan ja sitte äiti laitto mulle valjaat.  No mä olin heti, ett en osaa kävellä näillä.  Mutt sitte äiti houkutteli mut tonne eteiseen ja sano, että lähetään kävelylle.  Mä olin tiätty intona, ett pääsenksmä nyt ihan etuovesta ulos.  Sitt mä yhtäkkii osasinki taas kävellä.  Äiti avas oven ja mä varovasti kurkkasin.  Juu, ei näkyny peltilootaa, joten aattelin, että reitti on selvä.  Lähin sitte ihan kiltisti äitin kans kävelee, haistelin kaikkii juttuja ja mulla oli melkestäs kivaa.  Sitte semmonen puolet ku oli matkasta viel parkkikselle, mä näin isin!  Ja auton!  Sitt mä laitoin liinat kiinni, käännyin kannoillani ja otin hirveen spurtin kotiinpäin.  Mutt se hihna, joka oli äitin kädessä kiinni, stoppas mun matkan melkeen heti.  Mutt en suostunnu enää kävelee yhtikäs sinne autolle päin.  Äiti sitten joutui mut ottaa syliin ja kantaa siihen kamalaan lootaan.

Ja niin meikäpoikaa taas vietiin.  Mä huusin ja huusin, ett mä haluun veke täältä, ettekste nyt jo usko!  En vaan päässy.  Kun oltiin lekuriasemalla, äiti sai mut huijattuu vähä liianki helposti mun kantokoppaan.  Tajusin alkaa laittaa hanttiin vasta ku luukku oli kiinni.

Lekurin odotushuoneessa oli paljosti kissoja ja koiruleita ja sitt mä näin fretinki!  Ihan ekaa kertaa elämässäni.  Mä huusin siell mun kopassa ja äiti yritti sanoo, ett oisit nyt hiljaa, huomaaksä ku kaikki muut kisut on ihan nätisti.  Mitäs se taas mulle kuulu, olkoon miten on, mä oon mä.  Mutt sitte ku äiti ja isi alko juttelee sen fretin äitin ja isin kanssa ja ne otti sen ulos sen laatikosta, mä hiljenin totaalisesti.  Tuijotin vaan sitä matoo ku se oli sen isin sylissä.  Äiti kyseli kaikkee ja silitteliki sitä otusta, pah.  Musta se näytti ihan selkeesti ylipitkältä rotalta.  Jos mä oisin ollu vapaana, se rotta ei ois kauaa luikerrellu enää, nih.

Sitte mä jo jouduinki menee hoitohuoneeseen.  Mun lekuri Pilvi-täti ei meinannu sitt vaihteeks saada mua veke mun kopasta, en kai mä nyt siellä halunnu ulos.  Mutt tulinhan mä loppujen lopuks.  Arvatkaa lähtiks meikäläisest karvaa ainaski sata kiloo!  Sitt alko se vanutteleminen.  Kuunneltiin ja katottiin, annettiin rokotus ja otettiin verta.  Siis mun ikkariomaa verta!  Eiks ookki kaameeta.  Ja kolmest hampaasta rapsuteltiin hammaskivee.  Mutta, haluan sanoa, että olin ihan herrasmiäs ja kyl Pilvi-täti siitä sanoki.  Mutt nyt ei röntgattu olleskaan, kun mun keuhkot kuulosti niin hyvältä, että ei tarvinnu.  Jee!  Ja mun munuais-, maksa-, kilpirauhas- ja gluteeniarvot oli ihan hianot!  Kysyisivät joskus multa ensteks, ennenku alkavat verta imee, mä oisin ton voinu sanoo ihan ilman mitään kokeita, höh.

Lopuks mä meninki ihan mielelläni mun koppaan takasin, kun tiesin, että pääsen kotiin.  Takastulomatkalla en sitte viittiny enää huutaakaan.  Ja juoksin omin pikku jaloin parkkikselta suoraan kotiin, äiti ois vielä voinu pikkasen nopeemmin saada ton kotioven auki, mä olin valmis tulemaan sisälle heti.

Nyt on kaikki taas hyvin.  Oon saanu suikalelihaa ja nyt ramasee ihan kaameesti.  Pakko mennä nukkuu, että huomenna sitten jaksaa juhlia.  Eli tervetuloa iltapäivällä synttäribileisiini  kaikki kynnet jotka kynnelle kykenevät!