Äiti sanoi, että eilen tapahtui ihme, jota se ei oo ennen nähny.  No kun vihdossa viimein se suikalelihapussukka oli sulanu, niin äiti tietty aatteli sitten antaa sitä mulle.  Mä olin ihan tuolla pihan perällä.  Yleensä kun äiti vähänkin rapistelee sitä pussia, mä tuun ku ohjus sisälle, olin sitten kuinka kaukana pihalla vaan.  Sen rapinan mä aina kuulen!

No, äiti siis rapisutti sitä pussukkaa tääl sisällä ja huusi mua nimeltä.  Mua ei alkanu kuulumaan sisälle.  Äiti katto ikkunasta ja näki mut ja avas sitt tota ovee, rapisutteli taas ja huusi mua.  Mä vaan vilkasin, enkä liikahtanukkaa.  No äiti ihmetteli, että mikä nyt on.  Se tuli ulos ja sitt se huomas syyn.  Unski oli taas aidan toisella puolella.  Enhän mä voinu lähtee! Mun oli pidettävä mun reviiristä huolta!  Sitt äiti sano mulle, ett älä välitä Unskista, tuu vaan tänne.  Mä lähin ihan hiljaa ja matalana äitiä kohti, mutt en menny ihan sen viereen.  Sitt äiti taas sano Unskille, että heti kotiin ja otti mut syliin.  Sillon mä jo reagoin siihen pussin rapinaan kun se oli vieläki äitin kädessä.  Äiti laski mut rappusille ja mä vilasin vielä, kun Unski jo löntysteli kotiin päin.  Sitten mä jo juoksinkin mahanalus jalkoja täynnä sohvalle, ett anna anna heti mulle!  Mutt mull ei oikeen ollu ruokarauhaa.  Joka palasen jälkeen mun piti tuijottaa tota ovee.  Sitten kun olin saanu tarpeeks, heti juoksin pihalle kattoo, vieläks se jäbä siell on.  No ei ollu.  Menin vielä mun tolpan päällekki istuu ja kattoo, mutt oli se jo hävinny.

Äiti sitten vaan sano, että nyt on maailman kahdeksas ihmekin sitten nähty, suikaleliha ei oo mitään, jos toinen kolli on jossain lähettyvillä :)