Eilen isi yhtäkkii keksi, että se haluu grillata kalaa.  Oikeesti se ois halunnu halstrattua kalaa (emmä taas ymmärrä), mut ei ne löytäny semmosta halstrausjuttua, joten siis grillattua.  No, se tarkoitti sitä, että niitten piti mennä kauppaan, mut läntättiin taas ovien taakse sisälle. Mutta sitten kun isin piti laittaa shortsit jalkaan, mä kekkasin, että mä meen niitten shortsien lahkeeseen, ettei se pääse lähtee, hih.  Tälleen mä siel lahkeess olin (huomatkaa mun ovela ilme :).

Tietty ne sit sai mut veke sieltä ja lähti kuiteskii, mutt kun ne tuli kaupasta, olihan niillä sitten taas mullekin vähä lihaa ostettuna, nam.

No, ne grillas sitä kalaa ja mäki sain tietty maistaa.  Ihan oli namia *nuolee huuliaan*.  Mutt sitten se siimahomma!  Pakko myöntää, että ekalla kerralla menin halpaan minäkin, vaikka ihan fiksu oonki. Se juttu meni näin:

Isi aina yrittää keksii mulle kaikkee jänskää.  Nyt se oli keksiny, että sen pitää ostaa siimaa, se kun on semmosta ohutta ja se ei ruohikossa näy niin hyvin.  No, se oli ostanu sitä, sitt se oli sitonu yhen mun leikkihiiruloista sen siiman toiseen päähän.  Sitt se vei sen hiirulon tonne pihan perälle marjapensaitten taakse ja tuli ite tohon pöydän viereen.  Se siima oli näkymättömissä ja sitt isi alko ihan hiljaa vetää siit siimasta.  No tietty mä heti hokasin, ett tuoll liikkuu joku!  Mä aattelinki, ettei voi olla näin hyvä mäihä, ett hiirulo näin päivällä ois tullu mun pihalle kuleksii.  Pakkohan mun oli tarkasti ensteks kattoo ja sitt mun peppu alko heiluu ja sitt mä hyökkäsin sinne nurtsille, missä se hiirulo hiipi!  Hokasinhan mä sit heti, ett se oli mun oma hiirulo, ei mikään kyläilijä, mutt saalistin mä sen silti.  Ja jostain kumman syystä äiti ja isi nauro ihan ääneen.  Pari kertaa isi teki tän mulle uudestaan, mutt sittenhän mä jo tiesin, mikä oli homman nimi, joten ei mua niin paljo enää hotsittanu.  Ihan vaan äitin ja isin mieliks mä saalistin aina sen hiirulon ja heittelin sitä pikkasen ympäriinsä.  Ja isi kehu mua hyväks pojaks :)